More Sailingin henkilökunta ylitti Atlantin - ”poissa mukavuusalueeltani”

Tapaa Patrik, More Sailingin myyntiedustaja

Vau, vihdoin tuli aika lähteä matkaan. Vaikka veneemme Sirli tuli hieman myöhässä Las Palmasiin, ja se laittoi vähän kapuloita suunnitelmiemme rattaisiin, niin mikään ei olisi voinut voittaa kehossamme vallitsevaa tunnetta. Toki, jos olisin saanut valita, en tietenkään olisi valinnut, että vene myöhästyisi, mutta lopputuloksen tietäen en myöskään haluaisi minkään olevan toisin, se on johtanut suuriin vastakohtiin, jotka ovat tehneet meistä hyvän ryhmän ja johtaneet täydelliseen onnentunteeseeen, kun kovan työn jälkeen saimme kaiken tehtyä ajoissa. Päivä alkoi aamupalalla klo 07.30. Puuroa oli keitetty vähän liian vähän, ja heräsi kysymys siitä, olemmeko ostaneet tarpeeksi kaurahiutaleita. Kysymys saattaa kuulostaa monesta banaalilta, mutta kun otetaan huomioon, että veneessä aiotaan elää lähimmät viikot, niin tuntuu hyvältä tarkistaa asia nyt eikä odottaa, kunnes on liian myöhäistä. Kun veneeseen on tehty viimeiset korjaukset, kansi on mopattu ja on tehty viimeiset ostokset, on ryhmäkuvan aika. Sitä ajattelee haluavansa kuvan muistoksi koko elämän ajaksi, joten kun paikalle tulee kuvaajaksi vanha espanjalainen, joka tuskin osaa puhua englantia, sitä hieman huolestuu. Mutta kuvat nähtyään on iloinen, itse kuva ei ehkä ole huippulaatua, mutta siinä näkyy jengin energiaa ja ilo siitä, että pian pääsemme vesille. Tämä ”jengi”, josta puhun, koostuu 10 ihmisestä, joihin tulen palaamaan matkan aikana, mutta taidan aloittaa itsestäni.

Nimeni on Patrik, ja monet tämän lukevat tuntevat minut luultavasti parhaiten More Sailingin myyjänä, usein juuri minun kanssani puhutte puhelimessa tai vaihdatte sähköpostia varatessanne matkaa. Olen 31-vuotias ja asunut Göteborgissa 10 vuotta. Kasvoin hieman Göteborgin pohjoispuolella lähellä merta, enkä ole nuorena purjehtinut juuri sen enempää kuin ystävien ja heidän perheidensä kanssa. Rakastan matkustamista, joten vaikka en itse ole kovin hyvä purjehtija, olen huomannut, että purjehdus on täydellinen tapa matkustaa, sillä joka päivä pääsee uusiin paikkoihin ja majoitus seuraa koko ajan mukana upeisiin paikkoihin ympäri maailmaa. Atlantin valtameri on kuitenkin hieman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta toisaalta etsin juuri tällaista seikkailua.

Aika lähteä vesille

Kello lyö 10.30, otamme viimeiset askelemme maalla ja lähdemme vesille. Tunnelma on maaginen ja lähdemme matkaan moottori päällä sisarveneemme Shaman rinnalla, joka on samaa mallia. Vaihdamme muutaman lauseen toisen veneen herrojen kanssa ennen purjeiden nostamista ja lähtöalueelle suuntaamista. Kun lähtölaukaus kuuluu, koko miehistö on todella innoissaan ja nostamme genaakkerin. Veneeseen piti tehdä pari pientä korjausta juuri ennen lähtöä, mikä johti Shaman johtoon, mutta vain parin tunnin kuluttua purjehdimme heidän ohitseen, mikä tuntui erittäin hauskalta. Tapahtuma, johon osallistumme, ARC eli Atlantic Rally for Cruisers, on loppujen lopuksi kilpailu, jossa saadaan tulokset jne., mutta se on yhtä lailla sosiaalinen tapahtuma, kuten olemme saaneet kokea kuluneen viikon aikana Las Palmasissa. Muutaman tunnin purjehduksen jälkeen pidimme ensimmäisen miehistön kokouksen, jossa kävimme läpi tulevien päivien säätä ja ensimmäistä vartiovuoroaikataulua. Meillä on vartiovuoroaikataulu, jotta tiedämme, kuka vastaa veneen etenemisestä sekä ruoanlaitosta ja tiskaamisesta. Vartiovuoroaikatauluista on paljon erilaisia muunnelmia, mutta me olemme päättäneet aloittaa aikataululla, jossa vuorot kestävät päiväsaikaan 4 tuntia ja yöaikaan 2 tuntia. Minut laitettiin vartiovuoroon, joka laittaisi illallisen, ja aloitin heti ruoanlaiton. Olimme kätevästi valmistelleet suurimman osan ruoasta Las Palmasissa, joten minun piti vain lämmittää bolognese-kastike ja keittää pastaa. Välittömästi syömisen jälkeen aloitin ensimmäisen vartiovuoroni klo 20.00-24.00. Ilta-/yövartiot koostuvat kahdesta henkilöstä, ja tässä vuorossa olin yhdessä göteborgilaisen Annan kanssa, jonka kanssa tulin erittäin hyvin toimeen, mutta joka on valitettavasti kärsinyt ikävästä merisairaudesta purjehduksen alussa. Minun ja Annan vartiovuoro oli täynnä vauhtia, koska tuulli hyvin ja aallot olivat korkealla. Oltuamme hetken vuorossa, jouduimme rereivaamaan fokkan voidaksemme ohjata venettä helpommin. Vartiovuoron loppuessa menemme alas herättämään seuraavat vartiovuorolaiset, ja kun he ovat ottaneet ohjat, menemme alas kirjoittamaan lokikirjaa. Hauskinta tässä oli se, että kun seuraava vuoro astui kehiin, huomasimme, että kello oli väärin asetettu niin, että kello oli vain 23, mikä tarkoitti, että minun ja Annan vartiovuoro oli tuntia suunniteltua lyhyempi, mutta Fredrik ”Kocken” ja Kicki sanoivat tarjoavansa meille sen tunnin, kun kerran olivat jo hereillä. Korvauksena he saivat minulta kahvia. Olen niin iloinen, että saan olla osa tätä, odotan innolla tulevien viikkojen seikkailua!

Ensimmäinen auringonnousun vartiovuoro

Olemme jakaneet yön kahden tunnin vuoroihin, minulla ja Annalla oli kunnia saada ensimmäinen auringonnousuvuoro klo 6.00–8.00. Aamu oli suhteellisen rauhallinen, mutta vuoronjohtaja Sofie huomautti pari kertaa näkevänsä jotain vedessä melko lähellä meitä, ja toisella kerralla minäkin erotin vedestä mustan siluetin. Olemme kaukana Afrikan lähimmästä rannikosta ja mietimme kovasti, mistä oikein voisi olla kyse. Kun pääsemme vierelle, näemme valon syttyvän ja samassa hetkessä kuulemme moottorin äänen. Vene astuu esiin varjosta vain 30-40 metrin päässä meistä ja suuntaa kohti meitä. Ehdimme ajatella monta ajatusta, merirosvoja?! Mutta ei, parin sekunnin kuluttua vene kääntyy ja lähtee päinvastaiselle kurssille kuin me. Aurinko alkaa nousta hitaasti pilviseen horisonttiin ja me istumme juttelemaan siitä, mitä juuri koimme. Vartiovuoron jälkeen Kickin valmistama aamiainen on valmiina pöydällä. Olen ihminen, joka rakastaa ruokaa, mutta täällä veneessä kaikki maistuu erityisen herkulliselta. On aivan ihanaa lopettaa vartiovuoro ja päästä nauttimaan Kickin kaurapuurosta, keitetyistä munista, leivästä ja mehusta. Aamiaisen jälkeen piti taas nukkua pari tuntia, jotta olo olisi täysin levännyt. Pian herättyäni kämppikseni Kokki-Fredrik on tehnyt lounaaksi parsakaalikeittoa. Istun alas syömään, kun huomaan veneen hieman tempoilevan ja että kannelle tulee vauhtiaa. Uusi vartio on nostanut genaakkerin ja päätynyt hieman pois kurssilta, mikä on rasittanut purjetta ja siihen on tullut repeämä. Kaikki miehet kannelle, ja juoksen pois keittoni luota auttaakseni vetämään genaakkerin alas. Saamme sen nopeasti alas ja korjaamme sen purjekankaalla, jota meillä on mukanamme. Korjauksen jälkeen ja kun kaikki ovat saaneet keskeytyneen lounaan syötyä, pidämme uuden kokouksen, jossa käymme päivän läpi. Kapteeni Fredrik otti muun muassa puheeksi, että odotamme genaakkerin nostamista uudelleen, kunnes kaikki ovat tutustuneet veneeseen ja sen toimintaan paremmin, mistä kaikki olivat yhtä mieltä. Kokouksen lopussa kerron arvoituksen ja lupaan salaisen mukavan palkinnon voittajalle, kirjoitettaessa noin päivää myöhemmin kukaan ei ole vielä keksinyt vastausta, mutta yritystä kyllä löytyy, esimerkiksi Anna on laatinut kokonaisia yhtälöitä ratkaistakseen sen.

Meri ottaa voimille

Päivän toinen vartiovuoroni oli kello 16.00–20.00 Rebeckan ja Johannan kanssa. Rebecka on työskennellyt parin kauden ajan emäntänä veneillämme Kroatiassa ja Karibialla, joten tunnen hänet hyvin, ja harvoin olemme pitkään nauramatta. Johanna on aivan uusi tuttavuus, mutta äärimmäisen hauska spontaanien ideoidensa kanssa. Esimerkiksi kun olimme kaupassa ostamassa ruokaa ennen lähtöä, hän heitti spontaanisti tiskirättipaketin hyllyjen välistä, koska oli utelias, toimiiko se frisbeenä. Koska minun piti herätä huomenna aikaisin, päätin mennä heti vartiovuoron jälkeen sänkyyn katsomaan elokuvaa, mutta ensin suihkuun. Meillä on suuri ja ylellinen vene, jossa on erilliset kylpyhuoneet jokaiselle hytille ja myös vedentekokone, jonka avulla voimme muuntaa meriveden makeaksi vedeksi veneessä. Tämän vuoksi otan veneessä ensimmäisen suihkuni ja asetun noin 50x50x200 cm kokoiseen suihkutilaan ja annan veden huuhtoa itseäni samalla kun kulkeudun seinästä seinään aaltojen mukana. Suihkun jälkeen menen sänkyyn makaamaan katsoakseni espanjalaista La Casa de Papel -sarjaa, josta olen saanut paljon vinkkejä useilta ystäviltä. Ehdin katsoa ensimmäistä jaksoa noin 10 minuuttia, ennen kuin simahdan, meri ottaa voimat voimille...

Lopultakin nappaa

Hyvää iltapäivää! Vuoroni alkoi aamulla kello 6, ja heti minä ja Frippe, yksi suomalaisista, laitoimme mereen vapamme, joissa oli uistimet. Ennen kuin edes saimme uistimet veneen taakse, nappasi kaksi kertaa, mutta mikään ei jäänyt koukkuun. 200 metriä siimaa mereen, eikä mennyt montaa minuuttia, ennen kuin nappasi lujaa. Tuloksena oli noin 7 kilon sinievätonnikala ja intoa täynnä oleva porukka, todella hauska aamuvuoro. Valitettavasti kela ajatteli, että yksi kala per kela riitti joten sekin pääsi hengestään, jatkossa kalastetaan suomalaisten omilla vavoilla. Viime aikoina olemme käyttäneet moottoria paljon, keskustelu veneen nimeltä Vakivaki kanssa vhf:n kautta vahvisti, että hekin ovat ajaneet paljon moottorilla ja alkavat laskea dieselvarantojaan. Vakivaki on jopa puhunut satelliitin välityksellä metereologien kanssa, jotka uskovat päivän ajan kestävään, hieman eteläisempään reittiin, jotta myöhemmin saataisiin vakaampaa tuulta. Toivottavasti tulee tuulta, kuten ennusteissa luvattiin, sen pitäisi viedä meidät suoraan St. Luciaan. Iso ympyrä eli lähin suora tie näyttää tällä hetkellä hyvältä suunnitelmalta, jos tyynen vedn läpi pääsee moottorin avulla. Veneessä on hyvä tunnelma, mutta tuulen puuttuminen tuntuu. Emme ole vieläkään ratkaisseet genaakkerin fallin ongelmaa, tuulee liikaa, jotta voisi mennä ylös hiomakoneen kanssa. 

Adventti, joulumusiikkia ja riisipuuroa

Tänä adventtiaamuna herään joulumusiikkiin ja riisipuuron tuoksuun 3,5 tunnin unen jälkeen. Kaivan tonttulakin esiin ja nousen ylös. Genaakkeri on jo nostettu. Anna ohjaa venettä, Lisa tarkkailee jalusköyttä. On pilvistä, mutta ilma on lämmin. Salongissa Patrik lusikoi suuhunsa puuroa vastaheränneenä, tukka pystyssä ja viikset vasta laitettuina. Ensimmäistä kertaa näen, että Kokki-Fredrikillä on tatuointi reidessään. I am the pursuit of happiness, siinä lukee. Se sopii mielestäni tähän koko tilanteeseen. Aamiainen päättyy siihen, että minä ja Hans laulamme äänekkäästi mukana Feliz Navidadia, ilopilleri Johannan innokkaasti kannustamana. Rebecka nukkuu edelleen, ja ihmettelen itsekseni, miten se on mahdollista tässä melussa. Etukannella Kapteeni-Fredrik makaa vatsallaan ja näyttää yrittävän silittää vierailevia delfiinejä. Kyllä, meillä on adventtidelfiinejä. Syötän niitä puuronjäämilläni ja ryömin sitten takaisin petiin. Minun täytyy yrittää nukkua vielä muutama tunti, jotta selviän tulevasta päivästä. Minulla oli eilen yöllä vuoro klo 2-4. Kahden tyynen päivän jälkeen – jotka sinänsä olivat ihania ja pääsimme uimaan yli 4 km merta alapuolellamme! – olemme nyt päässeet tarpeeksi pitkälle etelään löytääksemme lämpimiä pasaatotuulia, joissa purjehdimme genaakkerilla. Kapteeni Fredrik ja perämies Sofi ovat kärsivällisiä opettajia. Lyhyessä ajassa meistä on tullut tehokas tiimi nostamaan ja laskemaan kuriton ja vaativa pallopurje – se on kuin uhmakas nuori hevonen, joka vetää väärään suuntaan heti, kun ratsastaja menettää keskittymisensä. Jaksamme jokainen ohjata enintään tunnin kerrallaan. Mutta kun onnistumme, vene suorastaan kiitää eteenpäin. Viime yönä koin parhaan purjehdukseni koskaan: Atlantin veteen heijastuvassa kuutamossa surffasin eteenpäin 9 solmun nopeudella ja pysyin kurssilla Kassiopeian avulla. Oi onnea! Elämä on kaunista, maailma on ihmeellinen ja olen kiitollinen.
Täällä veneellä elämää eletään päivisin 4 tunnin ja yöllä 2 tunnin vuoroissa. Silti onnistun säilyttämään melko normaalin vuorokausirytmin tunteen, eikä se ole läheskään niin raskasta kuin pelkäsin sen olevan. Siitä on tietysti apua, että jokainen täällä kantaa vastuunsa ja ilmapiiri on hyvä. Minusta olemme toisillemme kilttejä. Olemme luoneet itsellemme täällä suurella merellä viihtyisän, hyvin pienen maailman, joka on täynnä keskusteluja elämästä, hölmöjä kepposia ja keskittynyttä purjehdusta. Koti tuntuu kaukaiselta. Tai ehkä herään seuraavan kerran sieltä, kun avaan silmäni.

Ei, nyt nousen ylös ja sammutan joulumusiikin, jotta voin nukkua.

Tapaa Rebecka, More Sailingin emäntä ja HR-vastaava

Kaksi vuotta sitten, kun aloin työskennellä More Sailingin emäntänä Karibialla, Atlantti ei olisi tullut mieleenikään. En ollut koskaan ennen edes astunut purjeveneeseen. Sain kuulla tarinoita kolmelta kollegalta, jotka olivat saapuneet St Luciaan vain muutamaa viikkoa ennen meitä viettääkseen kauden Karibialla purjehdittuaan sinne yhdessä. He puhuivat matkastaan, joka kuulosti aivan uskomattomalta ja kehittävältä. Tänä kesänä, kun olin Kroatiassa toista kesäkautta emäntänä ja mentorina, minulta kysyttiin, haluanko lähteä mukaan Atlantin yli -purjehdukselle ja sitten työskennellä kolmannen kauteni Karibialla, en oikein pystynyt sulattamaan asiaa. Lisäksi parin vuoden ulkomailla työskentelyn jälkeen ajattelin palata Göteborgiin ja alkaa opiskella. Elämässäni ei ollut sille oikea hetki, joten päätin luopua mahdollisuudesta. Syksyllä idea tuli jälleen esiin, ja olin purjehdusretkelle lähtevän pomoni kanssa useammassa kokouksessa ihmisten kanssa, jotka olivat lähdössä purjehdukselle mukaan. Se into, jota yleensä tunnen hauskojen elämänkokemusten ilmaantuessa, tuli vahvasti esiin. En voinut vastustaa tätä mahdollisuutta. Vaistoni huusi, että minun pitäisi lähteä mukaan, mutta huoli siitä, että jäisin koulussa liikaa jälkeen, ja uusi elämäni Göteborgissa laittoi kapuloita rattaisiin. Lopulta kysyttyäni ystäviltäni ja perheeltäni ja erityisesti itseltäni päätin lähteä mukaan. Koulu sanoi aluksi ei, koska olisin liikaa poissa ja jäisin jälkeen, mutta en antanut periksi ja tein ehdotuksen opintosuunnitelmasta. Lopulta, koulutusohjaajani ja minä sovimme yksilöllisestä opiskeluaikataulusta ja pystyin pakkaamaan matkalaukkuni.

Ajatella, että minä sain mahdollisuuden purjehtia Atlantin yli. Aiemmin tällaista mahdollisuutta ei ollut, en varmasti olisi uskaltanut tattua siihen ilman vuosien varrella tapahtunutta henkilökohtaista kehitystäni. Nyt olemme kulkeneet puolet matkastamme, enkä kaipaa maihin. Eilen auringonlaskun aikaan tein joogaa Titanic-kappaleen My Heart Will Go On tahtiin etukannella, jota kutsutaan myös ”loungeksi”. Viihdyn oikein hyvin täällä Sirli-perheemme kanssa. Meillä on ihan mahtava joukko, joka tekee tämän upean matkan yhdessä.

Tapaa Hans, More Sailingin asiakas

Kun reilu vaimo päästää 79-vuotiaana purjehtimaan Atlantin yli, se on etuoikeus, haaste – ja uuvuttava maraton.
Väsymyksestä tulee jatkuvaa, arkisista askareista, kodinhoidosta, vaatteiden pesusta ja huollosta tulee vaativia. Ohjausvelvollisuudet ovat väistämättömiä päivisin ja yöllä ja vaativat kaiken keskittymiskykyni. Heräämisen jälkeen pitää olla vartin päästä valmiina lentokannella. Kun hankalia tilanteita syntyy purjeiden ja kaiken kuviteltavissa olevan ja käsittämättömän kanssa, kaikkien pitää antaa työpanoksensa. Silloin pitää astua ulos antamaan työpanoksensa, vaikka yö olisi musta, tuulisi kovaa ja olisit juuri nukahtanut. Kaikki tämä on erityisen vaikeaa, koska kaikki on ollut jatkuvassa liikkeessä sen jälkeen, kun lähtimme veille Gran Canarian Las Palmasista.

Kaikki liikkuu ja kaikki aistit rasittuvat. Kuulo joutuu hyväksymään äänien kakofonian, joka ulottuu hytin seinälevyjen ikuisesta nitinästä ja natinasta virtaavan veden ääneen, joka kuulostaa kuin pieneltä vesiputoukselta veden virratessa veneen perää pitkin alas. Ulkona ja sisällä on kokonaiset äänimaailmat, joihin ei voi vaikuttaa. Koskaan ei ole hiljaista.
Näköaisti joutuu hyväksymään, että koko ulkomaailma liikkuu. Ainoa näennäisesti kiinteä asia on täydellinen ympyrä, jonka horisontti piirtää - mutta sekin nousee veneen mukana. Tähtitaivas kääntyy yön aikana, kuu tulee ja menee samoin kuin Venus seuralaisensa Neptunuksen kanssa.

Kehon tasapainosta vastaavat aistit eivät koskaan saa kunnolla levätä, koska jopa sänky heiluu ympäriinsä. Kun seisoo jaloillaan, täytyy pitää jostain kiinni tai ainakin seistä jonkin lähellä.
Aivotutkimus osoittaa, kuinka paljon aivot joutuvat työskentelemään tulkitessaan ja torjuessaan kaikkia näitä vaikutelmia. Itse siihen työhön ei voi puuttua, se on ohjelmoitu muinaisista ajoista lähtien. Aivotyö vaatii suuren osan siitä energiasta, jota saamme, ja tavallisesti laihdumme purjehduksen aikana.

Joten elinvoima laskee, eikä vain minun, vaan kaikki kanssamatkustajat kertovat samaa.
Mutta kyllä siihen sopeutuu.

Sosiaalinen elämä laivalla toimii hyvin vaativasta ympäristöstä huolimatta. Olemme omistautuneita toistemme armoilla ja riippuvaisia toisistamme. Väsymyksestä huolimatta kertyy kultaisia muistoja ja elämänkokemusta. Johtomme on erittäin ammattitaitoinen ja luo turvaa ja viihtyvyyttä.

Muutaman päivän päästä meillä on maata näkyvissä. Silloinn aion nukkua pitkään, juhlia kaverien kanssa ja lentää sitten nopeasti kotiin Margaretan luo, jonka lonkka on vasta leikattu, ja otan osaa rikkaisiin joulu- ja uudenvuoden perinteisiimme. Odotettavissa on tietenkin myös pitkä tehtävälista ennen joulua.
Mietin myös sitä, miten voin valehdella mielenkiintoisella tavalla kokemuksistani kohtalaisen kiinnostuneen ulkomaailman edessä.

Tapaa Johanna, More Sailingin asiakas

Älkää minusta huoliko, olen keskellä suurta seikkailua. Tämä on paljon parempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Ensinnäkin minulla on sortsit jalassa vuorokauden ympäri. Toiseksi näen meren, minne tahansa käännyn. Kolmanneksi laulan ainakin yhden laulun todella lujaa joka päivä. Joten siksi otan äänen kuin Taube, olkaa hyvät, ja nähdään, kun pääsen taas maihin!

Niin kauan kuin Sirli kulkee Niin kauan kuin aalto lyö Niin kauan kuin tuuli purjeissa saa genaakkerin toimimaan Vuoron tai parin verran Pitäkää siis tunnelmaa yllä Sillä jäljellä on vielä meripeninkulma Oi, kuka olisi arvannutt, että juuri me purjehdimme Las Palmasista Jalustamaan, luuvaamaan ja muuttamaan kurssia Että kuunvalon alla Pysymme toistemme vauhdissa Ja näemme tähdenlennon tanssiessamme valssia Niin, kuka olisi uskonut, että juuri me kymmenen maakrapua Tulisimme niin hyvin Sirli-veneellä toimeen Ja kuka olisi uskonut, että juuri me kymmenen kaupunkilaista Uisimme veneen perästä Atlantilla Sillä kipparin laulaessa ja yön tuntuessa pitkältä Odottaa aamupala ja puuro, ding ding dong Niin kauan kuin Sirli kulkee Niin kauan kuin aalto voi lyö Niin kauan kuin tuuli purjeissa saa genaakkerin toimimaan Joten ylös vartioon vain, vaikka se kirpaisee Näet auringon nousevan, aina vain Eikä sinua häiritse, kun tanssimme valssia ja laulamme kuorossa Mutta kukaan meistä kannella ei kaipaa kotiin harmaaseen Karibialle haluamme jäädä Joten kun gennaker romahti, etsi taas pasaatituuli, reivaa, trimmaa ja ahda Syö hedelmiä verkosta, näe hai, pudota kenkä, ja purjehdi sitten Shaman ohi Niin kauan kuin vene kulkee Niin kauan kuin haluaa lyö Niin kauan kuin tuuli purjeissa saa genaakkerin kulkemaan!

Tapaa Anna, More Sailingin asiakas

Nyt olemme olleet 6 vuorokautta matkalla ja elämä Sirlissä pyörii hurjaa vauhtia. Asioita tapahtuu koko ajan ja alan ymmärtää, että kirja, jonka aioin lukea, jää todennäköisesti avaamatta.

On outo tunne olla täysin erillään siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtuu, että elämämme juuri nyt on tässä ja nyt Sirli-perheen kanssa kaukana Atlantilla.

Ei ole ihme, että kaikki innostuvat, kun ilmaantuu delfiiniparvia, jotka haluavat uida veneen kiinni tai näkevät valaan hyppivän riemusta lähellä venettä. Tai kkilpailuvaisto herää henkiin, kun kaukaisuudessa näkyy vene. Tai kaikki tulevat iloisiksi, kun joku on paistanut pannukakkuja tai keittänyt riisipuuroa aamiaiseksi. Tai tuntevat euforiaa uidessaan kirkkaansinisessä, 4 000 metrin syvyisessä vedessä, tai kun onnistumme saamaan kaksi kalaa, jotka sitten muuttuvat maukkaimmaksi tartariksi, jota olemme koskaan syöneet, yhdessä vasta paistettujen ranskalaisten perunoiden kanssa. Tai tuntevat rauhan asettuvan pieneen yhteisöömme, kun jotkut joogavat etukannella ja toiset tanssivat valssia Evert Tauben tahdissa kattotilassa. Puhumattakaan siitä huimaavasta tunteesta, joka ottaa vallan, kun purjehdimme kohti auringonlaskua ja livumme pimeydessä eteenpäin loputtoman tähtitaivaan alla.

Kapteeni Fredrik harjoituttaa meitä hengenpelastuksessa, genaakkeri-purjehduksessa, trimmauksessa ja solmuissa, eikä anna periksi, ennen kuin kaikki on täydellistä.
Oli vaikea kuvitella, millaista elämä aluksella olisi, mutta toistaiseksi se on ollut ihan mahtavaa!
Muutaman päivän heikkojen tuulien jälkeen kiidämme nyt suoraan länteen.
Varokaa, Shama ja Bianco! Meillä on purjevaisto.

Tapaa Lis, More Sailingin asiakas

Vihdoinkin - olemme pasaatituulessa! Kiidämme suoraan länteen genaakkerilla! Kapteeni Fredrik trimmaa sekä meitä että Sirliä, oikeastaan enimmäkseen meitä! Opimme purjehtimaan tunteella ilman turhaa näperrystä, ensimmäinen vartiovuoro päivällä, seuraava vuoro lisää haastetta genaakkerin kanssa purjehtiessa yöllä. On upea tunne purjehtia kuutamolla! Se on niin kaunis, iso ja voimakas. Ajatella, että olemme oikeasti täällä - Atlantilla!

Tapaa Sofie, More Sailinginn kapteeni

Atlantti on pitkään ollut unelmani, ja nyt olen tässä, kaksikymmentävuotias tyttö Sirlin yliperämiehenä. Seurassani on kapteeni Fredrik, ja yhdessä täydennämme toisiamme erittäin hyvin. Opetamme miehistöllemme kaikkea ohjauamisesta, purjeiden nostamiseen, trimmaamiseen ja reivaamiseen. Nyt he alkavat olla oikein taitavia. Voin rentoutua enemmän ja enemmän, mitä pidemmälle pääsemme matkallamme. Eivätkä vain he ole kehittyneet. Koen itsekin kasvaneeni ihmisenä. Rakastan sitä suurta vastuuta, jota tunnen, sitä luottamusta, jota miehistö tuntee minua kohtaan. Sitä, kuinka olemme onnistuneet ratkaisemaan ongelmat kysymättä vinkkejä tai ideoita ja olemme pystyneet vastaamaan kaikkiin miehistön kysymyksiin.

Olemme kokeneet paljon yhdessä. Olemme rikkoneet ennätyksiä tehden nopeimman valmistautumisen ikinä Atlantin yli purjehdukseen, nähneet suuria delfiiniparvia, haita ja valaita. Olemme uineet 4 000 metrin syvyisessä meressä, kokeneet tyynen meren ja tuulenpuuskia, sadetta ja auringonpaistetta. Olemme juhlineet ensimmäistä adventtia ja 50-vuotisjuhlia, pesseet pyykkiä ja siivonneet. Olemme nyt kuin iso perhe.

Muutama päivä sitten genaakkerimme repeytyi. Lukko taittui ja falli lukitsi käteni maston väliin köyden kulkiessa vapaasti. Luulin, että sormet olivat katkennneet, että köysi oli leikannut kokonaan läpi, sen jälkeen minulla ei ole enää muistikuvia tapahtuneesta. Patrik on kertonut minulle iskeneensä käteni irti, enkä voi edes kuvitella, miten olisi käynty, jos hän ei olisi ollut vieressäni. Istun ohjaamassa olleen Fredrikin viereen ja ymmärrän, että häntä tarvitaan enemmän muualla. Minulla on kuitenkin vielä toinen käsi, jolla työskennellä. Otan ruorin haltuuni ja Fredrik juoksee muun miehistön luo, joka yrittää saada genaakkeria ylös vedestä. Se on jumissa peräsimessä. Kun olemme laskeneet kaikki ankkurit ja purjeet, istun Fredrikin kanssa alas laastaroimaan haavat. Vasta silloin tunnen kivun. On aika kiehtovaa, miten keho voi sulkea pois asioita, jotka eivät ole oleellisia vaikeassa tilanteessa. Miehistö ryntää sisään huutaen iloisesti, että he ovat irrottaneet purjeen peräsimestä, ja he nostavat fokkan uudelleen ja asettavat kurssin jälleen 270 astetta kohti St. Luciaa.

Kuusitoista tuntia myöhemmin tapahtuu jotain uutta. Tällä kertaa luvassa on odottamaton jiippi, ja puomi katkeaa. Laskemme sen kannelle ja jatkamme eteenpäin pelkkä fokka toimivana purjeena. Seuraavana päivänä Fredrik on saanut loistavan idean siitä, miten voisimme käyttää isopurjetta, vaikka meillä ei ole puomia. Kaikki miehistön jäsenet auttavat, kaikki pysyvät iloisina ja kamppailemme yhdessä saadaksemme hänen ideansa toimimaan. Kuuden tunnin työn jälkeen kaikki nostavat tyytyväisinä katseensa ylös purjeeseen. Siellä se taas on. Voimme jatkaa kolmannella reivilla ja täydellä fokkalla.

Eilen ohitimme puolivälin! Tarkalleen klo 20.00 pituusasteella W 38* 00, astuu pohjoismaisen mytologian merijumala Njord esiin. Koukku toisessa kädessään ja ämpäri toisessa se kastaa meidät kaikki. Nyt olemme vihdoin todellisia purjehtijoita! Nyt se vain lyhenee ja lyhenee, kunnes meillä on maata näkyvissä. Ennen kuin lähdin tähän seikkailuun, sanoin haluavani, että minulla on kotiin palatessa jotain kerrottavaa. Halusin kovemman haasteen, jolla voisin sitten ylpeänä kehuskella kaikille läheisilleni. Nyt minulla on seikkailuni ja kaikki nämä tapahtumat, ja ratkaisimme ne yhdessä kuin suuri perhe.

Tapaa Fredrik, More Sailingin kapteeni

Kapteenin pohdintoja. Kapteenina oleminen kuulostaa hienolta. Kapteenina saa ajaa isoja veneitä komeisiin satamiin, pukeutua hienoihin vaatteisiin ja syödä hyvin. Kaikilla kolikoilla on kuitenkin kääntöpuoli ja kapteenikolikossa se on muun muassa työn vastuu. Kapteenilla on velvollisuus huolehtia asiakkaista ja veneestä. Romanttinen kuva Atlantin yli purjehtimisesta vaihtui nopeasti muutamaan kaaoksentäyteiseen vuorokauteen. Kaikki alkoi siitä, että genakkeria pitävän lukon rikkoutumisesta niin, että genaakkeri alkoi pudota alas kohti vettä. Miehistö ja yliperämies Sofie olivat heti köydellä pelastamassa purjetta. Köysi löyseni yhä ja Sofien käsi juuttuu koloon, josta köysi kulkee mastoon. Hän huutaa ja Patrik iskee hänen kätensä irti. Purje syöksyy veteen. Käsi veressä Sofie tulee luokseni ja sanoo kivusta huolimatta, että hän voi ohjata, jotta voin auttaa purjeen kanssa. Genaakkeri kietoutuu peräsimen ja potkurin ympärille. Otamme loput purjeet alas yrittäessämme pitää kiinni siitä genaakkerin osasta, joka ei ole vedessä. Kun olemme varmistaneet purjeen siinä määrin kuin pystymme, pidämme pienen tauon keskustellaksemme siitä, miten meidän pitäisi edetä. Tauon aikana purje irtoaa peräsimestä ja potkurista. Poimimme jäänteet ja jatkamme yön ajan pelkällä fokkalla. Istun alas Sofien kanssa ja katson hänen kättään. Osa ihosta on täysin repeytynyt pois ja ihon ja lihasten välinen rasvakalvo on esillä. Haluaisin ommella haavan, mutta ei ole ihoa, jota ommella. Hän voihkaisee, kun tartun häntä kädestä. Hän voi liikuttaa sormiaan, joten luita ei ole murtunut eivätkä jänteet ole vaurioituneet. Annan hänelle kipulääkkeitä, mutta hänen kipunsa vain pahenevat. Päätän laittaa käteen paikallispuudutteen kivun lieventämiseksi, jotta tabletit ehtivät tehota. Yritän muistella koulun sairaanhoidosta, miten puudutusaine laitetaan, tartun ruiskuun ja pistän. Seuraavana aamuna laitoin kiipeilyvaljaat ylleni ja hyppäsin veteen. Mitään ei ole jäljellä. Yritämme uudelleen, laitamme isopurjeen ja fokkan. Tämän päivän asialistalla on surffauksen harjoittelu. Olosuhteet olivat täydelliset. Muutaman tunnin kuluttua tapahtuu se, mitä ei saa tapahtua, tahaton jiippi, preventterikaija irtoaa ja puomi kaatuu. Tarkistamme takilan ja näemme, että puomi on katki kahdesta kohtaa. Ei, ei puomi. Otamme isopurjeen alas ja varmistamme sen. Puomi on katki niin, että halssi hankautuu mastoa vasten. Otamme kaikki fallit, jotka meillä on, ja alamme laskea puomia kannen suuntaan. Se on raskasta ja kaikkien pitää auttaa, jotta onnistumme. Kun puomi on kannella, voimme avata isopurjeen ja nostaa sen takaisin. Pimeys laskee ja pidämme loppuillan vapaata. Vietän yön luonnostelemalla ja hiomalla suunnitelmiani. Miten aiomme ratkaista tämän? Kun valo herättää meidät ja kokoonnumme aamiaiselle, minulla on suunnitelma valmiina. Suunnitelmani on irrottaa purje mastosta ja rullata se alhaalta käsin. Silloin paksu purjekangas yhdessä alempien lattojen kanssa muodostaa uuden puomin. Jokainen saa työtehtävänsä, nyt ratkaistaan tämä! Nostamme, venytämme, rullaamme ja kiinnitämme. Kahdeksan tuntia myöhemmin kokoonnumme kattotilaan. Hans alkaa nostaa purjetta, ja on taas ylhäällä. Kaikki hengittävät ulos ja taputtavat, olemme taas matkalla! Kapteenin päivät eivät ole koskaan samanlaisia. Yhtenä päivänä sitä on aaltojen kuningas, toisena lääkäri ja kolmantena päivänä laittaa keittoa siitä, mitä sattuu olemaan. Ystävällisin terveisin, Fredrik Olsson Sirlin kyydissä