Magnus kertoo unelmamatkastaan – Atlantin yli purjehdus

Kukaan muu perheessäni ei ole koskaan tuntenut vetoa tällaiseen pitkän matkan purjehdukseen. Rakas vaimoni Kerstin arvostaa enemmän päiväreissuja illallisella, minkä jälkeen ankkuroidutaan yöksi johonkin viihtyisään satamaan, ja minustakin se on ihanaa purjehduselämää. Unelma pidemmästä purjehduksesta on kuitenkin aina ollut takaraivossani. Tajusin kuitenkin jo varhain, että jos siitä jotain tulee, niin jonkun muun kuin omien läheisteni kanssa. Jouluna 2018 koko perhe, mukaan lukien aikuiset lapset, vietti Gran Canarialla upean viikon auringossa. Sillä viikolla tein saaren satamissa monta kierrosta ja katselin kateellisena veneitä, jotka olivat lähdössä isoon seikkailuun. Olisipa hienoa saada viettää useita viikkoja suurella merellä.

Unelma kasvoi ja se tuli toteen

Tarve toteuttaa unelma kasvoi, ja palattuani kotiin aloin etsiä verkosta mahdollisia vaihtoehtoja. Löysin pian Göteborgista More Sailing, joka järjestää ja välittää tilauspurjehduksia sekä Välimerellä että Länsi-Intiassa. More Sailing osallistuu yleensä myös vuosittaiseen ARC (Atlantic Rally for Cruisers) -kilpapurjehdukseen Gran Canarian ja Länsi-Intian St Lucian välillä. Näille purjehduksille pääsee mukaan niin kutsuttuna ”maksavana miehistönä”. Tänä vuonna he aikoivat osallistua siihen kahdella Lagoon 52 - katamaraanilla. Olin aluksi skeptinen, mitä tulee katamaraanilla purjehdukseen, mutta totuin pian ajatukseen. Keskusteluani asiasta More Sailingin kanssa ilmoittauduin lopulta marraskuussa alkavaan ARC 2019 -tapahtumaan. Nyt asia oli viimeinkin päätetty!

Valmistautuminen seikkailuun

Tämän seikkailun valmistelut alkoivat koko tulevan miehistön tapaamisella keväällä 2019 Göteborgissa. Meitä tulisi olemaan aluksella kymmenen henkeä, mukaan lukien kapteeni ja yliperämies More Sailingilta. Loput kahdeksan henkeä olivat ”maksavaa miehistöä”, aivan kuten minäkin. Oli oikein jännittävää tavata koko porukka, joka aikoi viettää kuukauden yhdessä veneessä. Kukaan meistä ei tuntenut muita, joten se oli eräänlainenn sosiaalinen kokeilu siitä, kuinka viihtyisimme ja toimisimme ryhmänä. Kuten kaikki tietävät, purjeveneessä ei ole kovin helppoa päästä omiin oloihinsa. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki olivat erittäin mukavia ja positiivisia. ”Tiiminrakennuksemme” alkoi heti tämän ensimmäisen tapaamisen aikana.

Kiireinen viikko Gran Canarialla

Marraskuun puolivälissä oli aika aloittaa seikkailu tosissaan. Suunnitelmamme mukaan viettäisimme ensin viikon yhdessä Gran Canarialla ennen lähtöä. Vene oli jo paikoillaan Las Palmasissa, kun saavuimme. Se tuli aivan uutena Ranskan veneveistämöltä ja se oli purjehdittu paikalle edellisellä viikolla. Ensimmäinen viikko oli täynnä aktiviteetteja. Ensinnäkin meidän piti tankata veneeseen kaikkea, mitä tarvitsisimme noin kolmen viikon merimatkan aikana. Teimme monta kierrosta eri kauppoihin ja tilasimme laiturille monta tavaratoimitusta. Koska aluksella oli pakastin, valmistimme myös paljon perusruokaa, joka pakastettiin. Ostimme myös paljon hedelmiä ja vihanneksia, jotka lastattiin alukselle ja ripustettiin verkkoihin. Kaikki piti pestä hyvin, jotta veneeseen ei pääsisi salamatkustajia torakoiden ja muiden ötököiden muodossa. Ei ole kovin helppoa suunnitella aterioita kymmenelle henkilölle tällaiselle matkalle.

Las Palmasin viikon aikana myös ARC-organisaatio tarjosi erilaista toimintaa. Erilaisia kiinnostavia luentoja oli paljon. Paikalla oli kokeneita pitkän matkan purjehtijoita, meteorologeja ja muita asiantuntijoita, jotka pitivät esitelmiä esimerkiksi turvallisuudesta, säästä, tähtitieteestä ja ruokasuunnittelusta. Myös miehistöjen väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen oli paljon mahdollisuuksia. Satamassa oli hyvin kansainvälinen tunnelma, sillä veneitä oli lähdössä noin 190 monista eri maista.

ARC:iin osallistuvien veneiden turvallisuusvaatimukset ovat melko korkeat. Tämä koskee sekä henkilökohtaisia että veneen varusteita, joiden pitää löytyä veneestä. Lähtöä edeltävinä päivinä ARC-organisaation tarkastajat tulivat alukseen ja tekivät perusteellisen tarkastuksen, ennen kuin saimme luvan lähteä matkaan.

Aika lähteä vesille

Kiireisen viikon jälkeen Las Palmasissa oli viimein aika lähteä vesille. Lähtöpiste sataman ulkopuolella se oli täynnä veneitä, ja me, jotka emme olleet tottuneet käsittelemään suurempaa katamaraania, jouduimme nopeasti opettelemaan ohjaamaan tätä hieman kömpelöä venettä. Tuntuu todella erilaiselta ohjata tämän tyyppistä suurempaa kaksoisrunkoalusta, kun on tottunut yksirunkoisiin veneisiin. Pääsimme kuitenkin mukavaan alkuun ja pian livuimme auringonpaisteessa eteenpäin laitamyötäisessä genaakkeri nostettuna 10-12 solmun nopeudella raikkaassa tuulessa. Meillä oli nyt noin 2 700 meripeninkulmaa edessämme, ennen kuin tulisimme Karibialla maaliin.

Vaikka meitä oli lähdössä lähes 200 venettä, pian ne levittäytyivät, eikä montaa kilpailijaa ollut enää vuorokauden kuluttua näkyvissä. Pääsimme nopeasti kiinni rutiineihimme veneessä, mitä tulee vahtivuoroihin, ruoanlaittoon ja vapaa-aikaan. Olimme laatineet vaihtuvat vartiovuorot, joissa kolmen tunnin vartiovuoroa seurasi viisi tuntia vapaata. Tämä tarkoitti sitä, ettei koskaan saanut nukkua juuri enempää kuin viisi tuntia putkeen, joten vapaavuoroja piti osittain käyttää päivälläkin nukkumiseen, jotta sai tarpeeksi lepoa. Oli kuitenkin erittäin helppoa päästä tähän rutiiniin ja saada keho sopeutumaan pätkissä nukkumiseen.

Elämä katamaraanilla

Katamaraanilla purjehdus on hieman erikoista, koska vene ei ole tiukka. Kun tuulee, merellä on tietenkin merenkäyntiä ja ylös-alas-liikettä ja vene heittelehtii. Vene ei kuitenkaan kallistu, eikä tavaroiden säilyttäminen siksi ole kovin kriittistä, lisäksi sen vuoksi on helpompi liikkua veneessä pitämättä koko ajan jostain kiinni. Odotin, että ainakin muutama miehistön jäsen kärsisi merisairaudesta ensimmäisten päivien aikana. Mutta vain parilla oli lieviä oireita toisen vuorokauden aikana merellä. Sen jälkeen kaikki olivat kunnossa koko matkan ajan.

Majoitus aluksella oli melko mukava hyteissä, joissa yövyimme kaksi per hytti. Veneessä pääsi jopa suihkuun makeassa vedessä, suunnilleen joka toinen päivä. Meillä oli aluksella vedentekokone, joka muuntaa meriveden makeaksi vedeksi. Kaikki ruoanlaittoon ja pesuun käytetty vesi tuli tästä laitteesta. Olimme toki lastanneet noin 350 litraa pullovettä juotavaksi. Lämmössä on helppo unohtaa juoda tarpeeksi. Piti kiinnittää huomiota pienimpiinkin päänsäryn merkkeihin, sillä ne kertovat nestevajauksesta. 

Noin neljän vuorokauden jälkeen suunnattuamme lounaaseen Kap Verden suuntaan olimme leveysasteilla, joilla pasaatituuli on vallitseva. Se tuulee koillisesta ja idästä. Sitten käänsimme kurssin kohti eteläistä Länsi-Intiaa. Kun purjehditaan näillä leveysasteilla läntisellä kurssilla, purjehditaan periaatteessa koko ajan laitamyötäisessä ja myötätuulessa, vaihtelevassa tuulenvoimakkuudessa. Se saattaa kuulostaa miellyttävältä, mutta voi olla myös turhauttavaa, kun tuuli laantuu ja purjeet nykivät ja hakkaavat heikossa myötätuulessa. Tuulet voivat olla myös voimakkaampia, ja silloin tulee aina olla varovainen, ettei vene tee vahingossa myötäkäännöstä. Siksi käytetään aina jonkinlaista preventteriä vahinkojen välttämiseksi. Toinen ajoittain esiintyvä tuuli-ilmiö on niin sanotut puuskatuulet, ”squalls”. Ne ovat paikallisia, pystysuoria kuuropilviä, joita muodostuu suhteellisen lämpimän merenpinnan yläpuolelle. Ne ovat melko samanlaisia kuin ukkospilvet kotona, toki ilman ukkosta. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa rankkasateen sekä yhtäkkiä ilmenevän voimakkaan tuulen. Niitä täytyy pitää silmällä, jotta on valmis vähentämään purjeita, jos se on tarpeen. 

”Yksinkertainen elämä veneellä”

Purjehdittuamme viikon verran aloin päästä kunnolla sisään siihen, miten ihanaa on elää yksinkertaista elämää veneellä. Suurin osa elämästä pyörii vartiovuorojen, tuulen, sään, syömisen ja nukkumisen ympärillä. Osaan todella arvostaa sitä, että pääsimme täysin irti sähköposteista, tekstiviesteistä, televisiosta jne. Aluksella syntyi myös hienoa toveruutta, upean tähtikirkkaan taivaan alla käytiin monia luottamuksellisia ja syviä keskusteluita.

Purjehdittuamme kymmenen vuorokautta ohitimme matkan teoreettisen keskipisteen, eli St. Luciaan on vielä 1 350 meripeninkulmaa matkaa. Sitä alkaa kunnioittaa näitä etäisyyksiä. Kunnioitusta pitääkin olla, sillä täällä pitää pärjätä yksin. Jos aluksella tapahtuu jotain vakavaa, ollaan kaukana maista, ja parhaassa tapauksessa apua voidaan saada toiselta lähllä olevalta veneeltä. Siksi on tärkeää olla varovainen ja välttää loukkaantumisia. Meidän veneessämme vakavampia vammoja ei sattunut. Enimmäkseen kyse oli käsivammoista, jotka syntyivät fallien ja jalusköysien käsittelystä. Purjehdushanskat voivat toisinaan olla aika käteviä...

Odottamattomia vierailuja

Meillä oli purjehduksen aikana myös paljon upeita eläinkokemuksia. Eräänä päivänä pieni peippolintu tlaskeutui kannelle. Se osoittautui pieneksi tikliksi. Se näytti melko väsyneeltä lennettyään pitkän matkan meren yli. Laitoimme kannelle vettä ja pienen kulhollisen siemeniä, jotka se nokki heti suihinsa. Tämä pieni lintu pysyi seurassamme monta päivää. Se lenteli veneen ympärillä, kun puuhasimme purjeiden kanssa ja teimme muuta kannella, mutta se palasi aina takaisin. Viikon kuluttua se kuitenkin katosi. Toivotimme sille onnea ja toivoimme, että se löysi veneen, jolla levätä, sillä maihin oli hyvin pitkä matka.

Usein lentävät kalat lentelivät veneen ympärillä veden pinnan yläpuolella. Nämä pienet kalat pitivät venettä vaarallisena ja käyttivät lentokykyään paetakseen. Välillä ne toki päätyivät vahingossa kannelle. Aamuisin piti tehdä kannella kierros ja siivota pois yön aikana väärään paikkaan päätyneet lentokalat. Kerran yhden hyttimme kansiluukku oli raollaan. Lentokala onnistui lentämään suoraan nukkuvan miehistön jäsenen petiin. Hän sai äkkinäisen herätyksen, ja lakanat haisivat vienosti kalalta koko loppumatkan ajan.

Suurimman osan purjehduksesta kalastussiimat kulkivat veneen perässä. Saimme aika usein saalista, ja siten saimme sitten mukavan lisäyksen ruokavalioomme. Useimmiten koukussa oli dolfiini, joka tunnetaan myös nimellä mahi-mahi. Se on hieno ruokakala, ja saaliista valmistettiin herkullisia ruokia. Kerran saimme koukkuun jopa tonnikalan. Onneksi se oli vain noin 10-12 kg ja saimme sen ylös puolen tunnin kamppailun jälkeen. Tonnikalat voivat olla huomattavasti isompia, ja meidän kalastusvälineemme tuskin olisivat sellaiseen riittäneet.

Pariin otteeseen näimme myös suuria delfiiniparvia, jotka leikkivät ja hyppivät veneen ympärillä. Näiden upeiden eläinten katselemisesta ei saa koskaan tarpeekseen. Ne liikkuvat todella sujuvasti vedessä. Ne saapuivat yleensä 20-30 delfiinin ryhmissä, jotka jäivät veneen ympärille vartiksi tai pidemmäksi aikaa. Sitä halusi melkein hypätä itse joukkoon. Uimalämpötila oli varsin mukava, kun vesi oli 29 astetta lämmintä.

Maata näkyvissä

18. purjehduspäivän iltapäivänä näimme horisontissa maata! Kyseessä oli Saint Lucia ja Martiniquekin, joka on aivan naapurissa. Ylitsimme maaliviivan aikaisin illalla ja livuimme Rodney Bayn satamaan St Lucialla. Kun kiinnityimme laituriin, vastassa oli tervetuliaiskomitea, jossa oli ARC:n edustajia. He toivottivat meidät tervetulleiksi ja tarjosivat meille paikallista rommiboolia, jota juodaan Karibialla paljon. Rodney Bayssä vietettyjen päivien aikana saimme nähdä jälleen rakkaiden kilpailijaveneidemme miehistöt. Juhlimista oli paljon ja saimme uusia tuttavuuksia rommiboolin kyydittämänä.

Vaikka purjehdus sujuikin aivan loistavasti ja veneessä oli hyvä tunnelma, oli ihanaa olla maissa. Poikkeuksellinen kokemus, jota kannan mukanani koko elämäni. Nyt voin sitä paitsi käyttää punaisia housuja ylpeänä!