Frida, kippari Kreikassa

Frida, 21, kippari Kreikassa: "Pelkäsin kuollakseni. Sitten pelko hellitti."

Frida Rydbergh on purjehtinut kaksi kautta More Sailingin kipparina, Kroatiassa ja Kreikassa. Hän on ohjannut katamaraania ahtaissa satamissa, nähnyt delfiinien uivan keulan alla ja oppinut, että vastuu kokonaisesta veneellisestä vieraita on parasta, mitä hän tietää. Tämä on hänen tarinansa.

Frida kasvoi Göteborgin lähellä, saaristo aivan oven ulkopuolella. Perheellä oli vene, isä rakasti merta, ja kesät olivat kallioita, grilli-iltoja ja telttaöitä saarilla. Mutta purjehdus? Sitä hän itse asiassa pelkäsi kuollakseen.

"Menin purjehdusleirille, koska rakastin leirejä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Mutta itse purjehdusta pelkäsin ihan hirveästi. Istuimme kolmestaan pienessä jollassa, ja kun tuuli, se kallistui rajusti ja sisään tuli vettä. Keksin aina jonkin tekosyyn, jotta pääsin sen sijaan RIB-veneen kyytiin."

Käänne tuli eräänä tuulisena päivänä, kun kavereiden vene kaatui. Frida istui omassa veneessään kauhuissaan. Mutta vedessä olevat kaverit vain nauroivat.

"Silloin pelko hellitti. Ymmärsin, ettei se ole vaarallista. Pahinta, mitä voi tapahtua, on että kastuu. Siitä lähtien en ole lopettanut purjehtimista."

Jollasta katamaraaniin

Hän hankki 29er-jollan, alkoi harjoitella GKSS:ssä Göteborgissa ja löysi oman juttunsa. Mieleen jäi tunne siitä, miten vene vastaa vedessä, miten tuuli tarttuu ja miten venettä voi ohjailla. Siitä tuli harrastus, jota hän rakasti, eikä niinkään kilpapurjehdusta huipputasolla.

Perheen illallisella joku kertoi, että erään ystävän tytär työskenteli More Sailingilla. Frida haki heti, kippariksi. Hän ei päässyt. Silti hän ei luopunut unelmastaan. Hän suoritti venekuljettajan tutkinnon, rannikkokipparin tutkinnon ja kaikki pätevyydet, jotka vain löysi. Sitten eräänä helmikuun iltana hän kuuli ystävänsä sanovan, että tämä lähtisi kesäksi töihin Kroatiaan.

"Ajattelin vain: ei, minäkin lähden. Sitten tajusin, että haku sulkeutuisi pian. Joten istuin koneelle, laitoin CV:ni kuntoon samana iltana ja lähetin sen. Kaksi päivää myöhemmin pääsin haastatteluun. Ja nyt olen täällä."

Ensimmäisellä kaudella viikkoja kertyi 13 Kroatiassa. Toisella kaudella 8 viikkoa Kroatiassa ja 8 Kreikassa.

"Kaikki on minun varassani"

Askel jollasta vastuuseen kokonaisesta katamaraanillisesta vieraita oli suurempi kuin Frida oli luullut.

"Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon vastuuta siinä on. Sen ymmärsin perehdytysviikolla. Ajattelin vain: shit, kaikki on minun varassani. Nämä ihmiset ovat varanneet lomansa, ja minä olen se, joka näyttää heille paikkoja veneellä, jolle olen juuri astunut. Jos tulee myrsky tai veneelle tapahtuu jotain, se on minun vastuullani."

Ensimmäiset viikot hän oli hermostunut. Parin viikon jälkeen tuli hetki, jolloin kaikki loksahti paikalleen.

"Ajoin venettäni ja tunsin vain: voin tehdä tällä veneellä mitä haluan, ja se tottelee minua. Tiedän tarkalleen, mitä teen. Se oli sellainen vapautus. Olin niin ylpeä itsestäni. Ansaitsen olla täällä."

Päivä Kreikassa

Kun Fridalta kysyy, miltä tavallinen päivä näyttää, se alkaa aikaisin, ennen kuin useimmat vieraat ovat heränneet.

"Tykkään lähteä liikkeelle aikaisin, ennen aamiaista. Aamuisin Kreikassa on yleensä täysin tyyntä, tuuli tulee kuin kellontarkasti myöhemmin päivällä. Ajetaan vähän ulommas, sammutetaan moottori peilityynellä vedellä, alla kolmesataa metriä, ja katsotaan auringonnousua. Ja sitten syödään aamiainen."

Joskus paikalle ilmestyy delfiinejä.

"Ne eivät yleensä tykkää minusta, näen niitä tosi harvoin. Mutta tällä viikolla ne uivat suoraan edessämme. Ne näkyivät katamaraanin verkon läpi. Se oli aivan uskomatonta."

Aamupäivällä ankkuroidaan lahteen. Vieraat uivat, hyppivät veneestä ja ottavat aurinkoa, kun emäntä kattaa lounaan. Frida tietää tarkalleen, mitä mieltä hän on veneen ruoasta.

"On uskomatonta, mitä emäntämme ja isäntämme saavat aikaan. Olen niin vaikuttunut. Ja vieraat yllättyvät joka kerta yhtä paljon siitä, että tällaisessa paikassa voi syödä niin hyvää ruokaa."

Iltapäivällä tuuli nousee, ja on aika purjehtia. Vieraat asettuvat keulakannelle kirjan kanssa, kun Frida ja emäntä seisovat ruorissa ja tähyilevät eteenpäin. Kun he saapuvat illan satamaan, emäntä on ehtinyt leipoa kakun.

"Kohotetaan maljat, kiitetään päivästä ja kerrotaan vähän kylästä, johon on saavuttu. Sitten käydään suihkussa veneessä, tehdään kävelylenkki lämpimässä illassa ja syödään illallinen tavernassa. Aika ihanteellista."

Lefkada, Assos ja paikat, joihin pääsee vain veneellä

Frida purjehti tänä kesänä kahdeksan viikkoa Joonianmerellä. Kun häneltä kysyy lempipaikkaa, hänen ei tarvitse miettiä kauan.

"Lefkadan ulkopuoli. Siitä ei voi irrottaa katsettaan. Maitomaisen sininen vesi, joka hehkuu, ja korkeat vuoret, jotka syöksyvät suoraan mereen. Katsot alas etkä näe mitään, pelkkää sinistä. Ja vähän kauempana syvyyttä on kolmetuhatta metriä. Siihen kohtaan, jossa vuorenrinne on sortunut, on muodostunut valkoinen hiekkaranta, jonne pääsee vain veneellä. Saan saman maagisen tunteen joka kerta, kun olen siellä."

Ja Assos Kefaloniassa.

"Tulin sinne myöhään eräänä iltana ja olin niin vaikuttunut. Luonto, talot pienellä niemellä ja se, että siellä oikeasti asuu ihmisiä. Kun sinne tuli veneellä, tuntui kuin olisi matkustanut ajassa taaksepäin. Olin juuri nähnyt Odysseian, ja siinä minä olin, Ithaka aivan kulman takana. Assos oli tosi, tosi kaunis."

Nuori, nainen, kippari

Frida on 21-vuotias ja ajaa isoa katamaraania. Kaikki vieraat eivät pidä sitä heti itsestäänselvyytenä.

"Olen 21-vuotias tyttö, joka ajaa tosi kallista venettä. Jos olisin kuullut sen viisi vuotta sitten, tuskin olisin itsekään uskonut sitä. Ja veneessä on miehiä, jotka tarvitsevat päivän ennen kuin pystyvät päästämään siitä irti. Sen huomaa."

Hän pitää tauon.

"Mutta päivän jälkeen he yleensä näkevät, että osaan. Ja olen saanut tosi paljon kehuja. Mutta on harmi, että tytöt aloittavat miinukselta, kun pojat aloittavat nollasta."

Frida ei halua tehdä siitä isoa ongelmaa, koska se ei sitä ole, hän sanoo. Mutta hän haluaa, että se näkyy.

Kollegat, vieraat ja tähdet

Kun Fridalta kysyy, mikä työssä on parasta, hän vastaa heti: ihmiset. Kollegat, jotka asuvat yhdessä, tekevät töitä yhdessä ja keksivät yhdessä kaikenlaista hölmöä.

"Se on kuin leiri. Asutaan yhdessä, tehdään asioita yhdessä ja ollaan toistemme tukena. Tunnen yhteenkuuluvuutta, ja minulla on verkosto ihmisiä, joista välitän ja joiden tiedän välittävän minusta. Olen saanut paljon ystäviä eri puolilta Ruotsia, joita en olisi muuten koskaan tavannut."

Vieraat ovat myös iso osa sitä. Joka lauantai veneeseen astuu uusi ryhmä, usein toisilleen vieraita, ja viikkoa myöhemmin he halaavat hyvästiksi kuin vanhat ystävät. Se, että saa olla se, joka näyttää heille meren, lahdet ja kylät, ja nähdä heidän rentoutuvan päivä päivältä enemmän, on jotain, minkä Frida ottaa mukaansa.

Hän kertoo teemajuhlista satamassa perjantai-iltaisin, kuten Karin-juhlista ja hiuspantajuhlista. Mutta myös illoista veneillä, kun kaikki hiljenee.

"Istua veneillä, katsella tähtiä ja jutella. Sen muistan varmasti."

Tulevaisuus

Frida palaa, sen hän tietää jo.

"Suunnittelen jo ennen kesää, että teen töitä More Sailingilla. Se on hauskaa. Ja on tosi kiva, että se on joustavaa, voi tehdä töitä muutaman viikon sesongin aikana, jos haluaa."

Tulevaisuudessa hän näkee itsensä merenkulun parissa tavalla tai toisella. Pieniä veneitä, isoja laivoja, logistiikkaa, projektinjohtoa. Mitä tarkalleen, sitä hän ei tiedä, mutta se tulee olemaan lähellä merta.

Entä kymmenen vuoden päästä?

"Toivon, että voin tulla tänne takaisin lasteni kanssa ja sanoa: täällä olin töissä, kun olin kaksikymppinen. Nämä kesät merkitsevät minulle todella paljon. Olen kehittynyt valtavasti. Muutuin nuoresta tytöstä ihmiseksi, joka osaa ohjata isoa venettä, pitää huolta kaikista veneessä ja varmistaa, että heillä on turvallinen olo. Koska minulla on itsellänikin turvallinen olo."

Löydä purjehdusmatkasi Kreikkaan | Töihin meille
Lue Ellasta, emännästä Kroatiassa